Proosan analyysi

Musta perhonen

Kiba Lumbergin kirjoittama kehitysromaani Musta perhonen on julkaistu vuonna 2004 Kustannusyhtiö Sammakon kustantamana.

Kirjan kertojana toimii päähenkilö Memesa, nuori mustalaistyttö, joka asuu perheineen 1970-luvun Lappeenrannassa. Memesan elämää seurataan kirjassa 5-vuotiaasta aina 13 vuoteen saakka. Kuvailu ei kuitenkaan ole aivan yksityiskohtaista vaan kirjassa käydään läpi lähinnä merkittävimpiä tapahtumia. Muuten kirja koostuukin aukoista ja nopeutuksista. Kuva päähenkilöstä muodostuu lukijalle osittain Memesan itsensä kuvailuista, ajatuksista ja toimista erilaisissa tilanteissa sekä kirjan muiden henkilöiden suhtautumisesta tähän ja kommentoinneista.

Kirjan muita keskeisiä henkilöitä ovat Memesan äiti Roosa, joka on jämpti ja tiukka, mutta välillä myös lämmin mustalaisnainen.  Yksi Memesan ehkä tärkeimmistä ihmisistä, isä Viki, joka joskus pelastaa Memesan äidin komennuksilta. Memesan perheeseen kuuluvat myös Signe –sisko ja Aleksi –veli, jotka ovat molemmat häntä vanhempia ja kirjan edetessä perheenlisäykset Tihkusilmä ja Allan. Memesalla on vielä yksi isoveli, perheestä hieman erkaantunut äkkipikainen Ranssi, joka palaa takaisin kotiin asumaan vähäksi aikaa.

Grönlundin perhe asuu keskellä mustalaisyhteisöä, josta annetaan kirjassa aikalailla ankea kuva. Ihmisiä ravaa toistensa pienissä asunnoissa jatkuvalla syötöllä, oli kyseessä sitten velkojaan perimään tullut toinen mustalainen tai viinanostoaikeissa oleva valkolainen. Vain hyväosaiset kulkevat autoilla, muutoin asioille mennään hevoskyydillä. Kirjan edetessä perhe muuttaa edellistä asuinpaikkaansa hieman rauhallisempaan ja parempaan taloon, hieman syrjempään mustalaisten ydinalueesta. Elämää mustalaisyhteisössä kuvataan rankalla kädellä. Tappeluita syntyy milloin mistäkin ja kuten kirjassa kuvataan: ”Kuolema kuolemasta, eikä sovitusta tunneta. Surmaajan ja uhrin suvut astuvat mukaan kuvaan ja kosto laajenee sukujen väliseksi sodaksi.” Mustalaiset hoitavat siis asiat itse, poliisia on turha sotkea mukaan kuvioihin.

Kirja alkaa kuvailusta, jossa Memesan saa puhelun sisareltaan, joka kertoo heidän äitinsä kuolleen. Memesan voidaan tässä vaiheessa olettaa olevan jo vanhempi, sillä hänen hiuksissaan on mustia suortuvia eikä hän enää asu kotona. Alun johdattelemana Memesa alkaa muistella lapsuuttaan ja aloittaa kertomuksensa sanoin: ”Minä kirottu ja siunattu olen syntynyt mustalaistytöksi.” Kirjan juonen kannalta huippukohdaksi voisi ajatella ajan, jolloin alkaa käydä enemmän ilmi Memesan kapinointi mustalaisyhteisöä ja – elämää vastaan, tätä jatkuu toki läpi kirjan. Loppu huipentuu vielä siihen, kun Memesa karkaa junalla Helsinkiin 13 – vuotissyntymäpäivänään.

Kirja eletään kertojan kokemusten, ajatusten ja unien kautta, jolloin kyseessä on selvästi minäkertoja. Tämä johtaa siihen, yhdessä sen kanssa, että kertojana toimii lapsi, ettei kertoja ole luotettavin mahdollinen. Silti onnistutaan antamaan vakuuttava kuva tapahtumien kulusta. Memesa on itse osallinen kaikissa kirjan tapahtumissa, paitsi silloin kun hän kertoo asioita, joita on kuullut muiden kertovan. Kertojan, eli Memesan itsensä osuuksissa on kirjoitettu kirjakielellä, mutta muiden puheenvuoroissa käytetään murretta, joka sävyttää kertomusta ja lisää todentuntuisuutta.

Vaikka kirja on sivumäärältään aika lyhyt, siinä käsitellään silti jopa 8 vuoden mittainen ajanjakso lapsen elämässä. Siksi kirjassa onkin jonkin verran aukkoja ja nopeutuksia, välillä ajan etenemistä ei edes huomaa aivan heti.

Toistuvuutta kirjassa on eräänlainen pelko, ahdistus ja toivo muutoksesta. Tämän voisi linkittää myös kirjan teemaksi, sillä usein kirjan edetessä Memesa antaa lukijan ymmärtää ettei pidä elämästään mustalaisyhteisössä. Tukalan ja ahdistavan hetken tullen hän pakenee turvapaikkaansa vintille.

Runoarvostelu

Itsekseen muuttuva on Kristian Blombergin vuonna 2011 ilmestynyt runoteos. Kustantajana toimi Osuuskunta Poesia.

Kristian Blombergin Itsekseen muuttuva ei ole runokokoelma tavanomaisimmasta päästä. Runouden voidaan kuvitella ikään kuin soljuvan eteenpäin teoksessa, kuten nimi hieman saattaa viitatakin. Kokoelma ei koostu tarkkaan rajatuista aihepiireistä eikä myöskään yksittäisistä runoista, vaan se rytmittyy yhdessä säkeiden ja lauseiden, sanojen ja kuvien, tyhjien sivujen sekä kuvioiden vaikutuksesta.

Itsekseen muuttuva on monipuolinen teos sanan varsinaisessa merkityksessä ja antaapa se välillä myös oikeasti ajattelemisen aihetta. Siitä ei löydy useille runoille perinteikästä soinnillisuutta: ei allitteraatiota kun ei myöskään riimittelyä. Toistoa Kristian Blombergin teoksesta löytyy jonkun verran, mutta niiden yhdistäminen toistoiksi ja yhteyksiksi vaati ainakin omalta osaltani hieman ponnisteluja.

Yhdeksi runokokoelman aiheeksi valikoituu selvästi tallentava teknologia ja sen kehitys sekä kehittymisen vaikutus ihmisiin. Alussa käsitellään aikaa, jolloin teknologiaa ei kunnolla vielä tunnettu: ”Ennen tallentamiseen soveltuvaa teknologiaa äänen kuuleminen merkitsi välitöntä läsnäoloa, poikkeustapauksissa harhaa tai uskonnollistakokemusta.” ja loppua kohden päädytään siihen, miten tallentava teknologia on muokannut ihmisyyttä: ” Yhä useammin erehtyy ihminen luulemaan toisen ihmisen ääntä mekaaniseksi”. Tämän näkyvän ja toistuvan aiheen ohella käsitellään muun muassa luontoa, yksinäisyyttä, jopa historiallisia henkilöitä ja tapahtumia: ”Jorge Luis Borges (1899–1986) sokeutuu, mutta eräässä suorakaiteessa hän tuntuu tarkkailevan kahvilan lasiseinää, johon heijastuu kuva-alan ulkopuolelta puita ja aavistus taivaansinistä.” Löytyypä teoksesta omat runonsa erilaisille geometrisille kuvioille kuten ympyrälle, neliölle ja suoralle.

Omalta kohdaltani Kristian Blombergin runoteos aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, sillä jotkut osat koin todella vaikeiksi ymmärtää kun taas jotkut kohdat antoivat mahdollisuuden oivaltaa asioita. En oikein löytänyt Itsekseen muuttuvasta tarpeeksi yhteneväisyyttä, jolloin vaikutelmasta tuli sekava ja tulkintaan jäi muutamia kysymysmerkkejä, varmasti osansa oli myös haastavilla sanoilla.  Lukukokemustani piristivät muutamat aforismit ja älykkäät lausahdukset: ”Rakkaus täydentää maailmaa toisen ihmisen havainnoilla ja kiinnostuksen kohteilla.” ja ” Hiljaisuus täyttyy äänistä ja ajatuksista.” Pauli Tapion kirjoittamassa Plazan (31.12.2011) arvostelussa on mielestäni hyvin sanottu Kristian Blombergin runoteoksesta: ” Tämän tai tuon oivalluksen tarjottuaan teos itsekin muuttuu, paljastaa uuden kerroksen tulkintamahdollisuuksia. Kuitenkaan ei muuttuminen ole niin vakaata, että se tuntuisi ohjailevalta. Teos on kyllin väljä, rikas ja muistikirjamainen, jotta vaikutelmat loputtomuudesta ja tutkimattomuudesta säilyvät.”

Lauluruno

Oot nuori ja rauhaton sydän

Mul on kaikki mitä sä tarttet

Voisiks mä olla se sulle, se tunne

Vaan oisko se kuitenkaan sitä mitä haluis?

Mietin, miten oikein lähdit mun matkaan

Luulen, en tiedä, vaan tunnen sut, en mä nää tai kuule sust merkkiikään

Ei täältä poistuta selvinpäin. Sen jo lähtiessäni mä näin.

Vain rajana sinä ja minä ja meidän mielikuvitus.

Minä-sinä-runo

Jos sinä olisit koko taivas, olisinko minä vain yksi tähdistä?

Entä jos olisit aurinko, olisinko minä sen säde?

Olisin lumihiutale jos olisit luminen nietos

Sinun ollessasi tunti olisin yksi minuutti

Olisitko sinä suru jos minä olisin kyynel,

sitten minä olisin hymy ja sinä olisit ilo

Kun olen osa sinua, niin olet myös osa minua

Anagrammi nimestä

Sara Diana