Musta perhonen
Kiba Lumbergin kirjoittama kehitysromaani Musta perhonen on julkaistu vuonna 2004
Kustannusyhtiö Sammakon kustantamana.
Kirjan kertojana toimii päähenkilö Memesa, nuori mustalaistyttö,
joka asuu perheineen 1970-luvun Lappeenrannassa. Memesan elämää seurataan
kirjassa 5-vuotiaasta aina 13 vuoteen saakka. Kuvailu ei kuitenkaan ole aivan
yksityiskohtaista vaan kirjassa käydään läpi lähinnä merkittävimpiä tapahtumia. Muuten
kirja koostuukin aukoista ja nopeutuksista. Kuva päähenkilöstä muodostuu
lukijalle osittain Memesan itsensä kuvailuista, ajatuksista ja toimista
erilaisissa tilanteissa sekä kirjan muiden henkilöiden suhtautumisesta tähän ja
kommentoinneista.
Kirjan muita keskeisiä henkilöitä ovat Memesan äiti Roosa,
joka on jämpti ja tiukka, mutta välillä myös lämmin mustalaisnainen. Yksi Memesan ehkä tärkeimmistä ihmisistä, isä
Viki, joka joskus pelastaa Memesan äidin komennuksilta. Memesan perheeseen
kuuluvat myös Signe –sisko ja Aleksi –veli, jotka ovat molemmat häntä vanhempia
ja kirjan edetessä perheenlisäykset Tihkusilmä ja Allan. Memesalla on vielä
yksi isoveli, perheestä hieman erkaantunut äkkipikainen Ranssi, joka palaa
takaisin kotiin asumaan vähäksi aikaa.
Grönlundin perhe asuu keskellä mustalaisyhteisöä, josta
annetaan kirjassa aikalailla ankea kuva. Ihmisiä ravaa toistensa pienissä
asunnoissa jatkuvalla syötöllä, oli kyseessä sitten velkojaan perimään tullut
toinen mustalainen tai viinanostoaikeissa oleva valkolainen. Vain hyväosaiset
kulkevat autoilla, muutoin asioille mennään hevoskyydillä. Kirjan edetessä
perhe muuttaa edellistä asuinpaikkaansa hieman rauhallisempaan ja parempaan
taloon, hieman syrjempään mustalaisten ydinalueesta. Elämää mustalaisyhteisössä
kuvataan rankalla kädellä. Tappeluita syntyy milloin mistäkin ja kuten kirjassa
kuvataan: ”Kuolema kuolemasta, eikä
sovitusta tunneta. Surmaajan ja uhrin suvut astuvat mukaan kuvaan ja kosto
laajenee sukujen väliseksi sodaksi.” Mustalaiset hoitavat siis asiat itse,
poliisia on turha sotkea mukaan kuvioihin.
Kirja alkaa kuvailusta, jossa Memesan saa puhelun
sisareltaan, joka kertoo heidän äitinsä kuolleen. Memesan voidaan tässä
vaiheessa olettaa olevan jo vanhempi, sillä hänen hiuksissaan on mustia
suortuvia eikä hän enää asu kotona. Alun johdattelemana Memesa alkaa muistella
lapsuuttaan ja aloittaa kertomuksensa sanoin: ”Minä kirottu ja siunattu olen syntynyt mustalaistytöksi.” Kirjan
juonen kannalta huippukohdaksi voisi ajatella ajan, jolloin alkaa käydä enemmän
ilmi Memesan kapinointi mustalaisyhteisöä ja – elämää vastaan, tätä jatkuu toki
läpi kirjan. Loppu huipentuu vielä siihen, kun Memesa karkaa junalla Helsinkiin
13 – vuotissyntymäpäivänään.
Kirja eletään kertojan kokemusten, ajatusten ja unien
kautta, jolloin kyseessä on selvästi minäkertoja. Tämä johtaa siihen, yhdessä
sen kanssa, että kertojana toimii lapsi, ettei kertoja ole luotettavin
mahdollinen. Silti onnistutaan antamaan vakuuttava kuva tapahtumien kulusta.
Memesa on itse osallinen kaikissa kirjan tapahtumissa, paitsi silloin kun hän
kertoo asioita, joita on kuullut muiden kertovan. Kertojan, eli Memesan itsensä
osuuksissa on kirjoitettu kirjakielellä, mutta muiden puheenvuoroissa käytetään
murretta, joka sävyttää kertomusta ja lisää todentuntuisuutta.
Vaikka kirja on sivumäärältään aika lyhyt, siinä käsitellään
silti jopa 8 vuoden mittainen ajanjakso lapsen elämässä. Siksi kirjassa onkin
jonkin verran aukkoja ja nopeutuksia, välillä ajan etenemistä ei edes huomaa
aivan heti.
Toistuvuutta kirjassa on eräänlainen pelko, ahdistus ja
toivo muutoksesta. Tämän voisi linkittää myös kirjan teemaksi, sillä usein
kirjan edetessä Memesa antaa lukijan ymmärtää ettei pidä elämästään
mustalaisyhteisössä. Tukalan ja ahdistavan hetken tullen hän pakenee turvapaikkaansa
vintille.