Kielletty Kirja - essee

                  Jotkin ovat tasa-arvoisempia kuin toiset

Eläinten vallankumous on George Orwellin kirjoittama teos, joka julkaistiin Suomessa WSOY:n kustantamana vuonna 1969. Kirjan alkuperäinen englanninkielinen versio Animal Farm julkaistiin jo 1945, sittemmin sen suomensi Panu Pekkanen.

Kartano – nimisen maatilan eläimet päättävät eräänä iltana ryhtyä suunnittelemaan vallankumousta kyllästyttyään ainaiseen nälkään ja kurjiin oloihin. Pian siat Lumipallo ja Napoleon etupäässä, ottavatkin ohjat käsiinsä maatilan viisaimpina eläiminä ja saatuaan häädettyä tilan omistajan Jonesin pois alkaa animalismi – ideologian toteuttaminen. Eläimet päättävät muuttaa tilan nimeksi Eläintila ja sikojen opeteltua lukemaan ja kirjoittamaan, tämä ikuistetaan ulkorakennuksen seinään. Siat kirjoittivat seinään myös Seitsemän käskyä, jotka tiivistivät animalismin periaatteen. Muilla eläimillä oli kuitenkin hankaluuksia oppia lukemaan ja muistamaan kaikkia käskyjä, jolloin ne tiivistettiin vielä yhdeksi lauseeksi: ”Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa paha.”

Aika eläintilalla kuluu kovan uurastuksen merkeissä. Johtajien, Lumipallon ja Napoleonin välit menevät ristiin ja niin Lumipallo häädetään tilalta. Pikkuhiljaa siat alkavat ottaa itselleen yhä enemmän etuuksia muiden eläinten sitä ymmärtämättä. Sääntöjä muuttuu ja niistä luistetaan, muiden eläinten ruokamäärät vähenevät ja työtaakka kasvaa sikojen vedättäessä niitä. Ei aikaakaan kun seitsemän käskyn on aika väistyä yhden uuden tieltä: ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkin eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.” Eläimet eivät kuitenkaan osaa kapinoida vastaankaan, sillä Napoleonin oikea käsi Vinku – niminen sika saa aina selitettyä asiat niille ikään kuin sikojen toiminnassa ei olisi mitään häikkää. Loppua kohden siat alkavat muistuttaa yhä enemmän ja enemmän ihmisiä, ja viimein myös muut eläimet huomaavat sen.

Keskeisimpiä hahmoja läpi kirjan ovat Lumipallo ja Napoleon, jotka laittavat vallankumouksen alulle vanhan Majuri – nimisen karjun ensin ideoitua sitä. Lumipallo joutuu kuitenkin pakenemaan tilalta ajauduttuaan erimielisyyksiin Napoleonin kanssa. Kirjan edetessä Napoleon osoittautuu hyvin ihmismäiseksi; loppupeleissä vain omaa etuaan ajavaksi ja itsekkääksi, hyödyntäen Vinku – sikaa puhemiehenään. Pääosissa ovat myös tilan kaksi hevosta Apila ja Jysky, jotka kuvataan melko tyhmiksi, mutta esimerkiksi Jysky sitäkin ahkerammaksi, mitä kuvaa hyvin tämän toinen iskulauseista: ”Minä teen kovemmin töitä.” Kuvioissa pyörii myös passiivinen aasi Benjamin ja eläimistä sikoja lukuun ottamatta parhaan lukutaidon omaava vuohi Muriel.

Tarinan miljöö koostuu lähinnä maatilasta itsestään, sillä eläimet eivät juuri poistu sieltä kirjan edetessä. Kertomus sijoittunee Toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan. Kertojaratkaisu on kaikkitietävä, sillä se pystyy tuomaan esiin eläinten tuntemuksia tai mielipiteitä. Kirjan tyyliä ja juonta voisi valaista aivan sen viimeisimmät sanat: ”Kaksitoista vihaista ääntä huusi ja karjui, ja ne olivat kaikki samanlaisia. Nyt ei enää ollut kysymystäkään, mitä sikojen naamalle oli tapahtunut. Ulkopuolella olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi.”

Kirjan inspiraationa toimi Orwellin itsensä huomiot Espanjan sisällissodasta ja olikin suunniteltu satiiriksi Neuvostoliitolle. Tarkoituksena oli niin ikään olla kannanotto vallan väärinkäytölle. Toisen maailmansodan aikana 1944 kirjalle oli vaikeaa löytää kustantajaa, sillä poliittinen tilanne oli tuohon aikaan muutenkin hankala. Kirjan pelättiin myös vahingoittavan suhteita Neuvostoliittoon, siitä kun löytyi varsin neuvostovastaisia piirteitä. Lopulta kirja hyväksyttiin vuonna 1945.

Mielestäni on ymmärrettävää, että kirja kiellettiin Toisen maailmansodan aikaan, sillä ajat eivät olleet silloin muutenkaan helpot. Tarina on kuitenkin opettavainen ja on hienoa, että kirja saatiin lopulta julkaistua. Nykypäivänä sen tapahtumista ja viittauksista tuskin on vaaraa siinä mielessä, että joku ottaisi siitä niin kovin nokkiinsa.

Proosan analyysi

Musta perhonen

Kiba Lumbergin kirjoittama kehitysromaani Musta perhonen on julkaistu vuonna 2004 Kustannusyhtiö Sammakon kustantamana.

Kirjan kertojana toimii päähenkilö Memesa, nuori mustalaistyttö, joka asuu perheineen 1970-luvun Lappeenrannassa. Memesan elämää seurataan kirjassa 5-vuotiaasta aina 13 vuoteen saakka. Kuvailu ei kuitenkaan ole aivan yksityiskohtaista vaan kirjassa käydään läpi lähinnä merkittävimpiä tapahtumia. Muuten kirja koostuukin aukoista ja nopeutuksista. Kuva päähenkilöstä muodostuu lukijalle osittain Memesan itsensä kuvailuista, ajatuksista ja toimista erilaisissa tilanteissa sekä kirjan muiden henkilöiden suhtautumisesta tähän ja kommentoinneista.

Kirjan muita keskeisiä henkilöitä ovat Memesan äiti Roosa, joka on jämpti ja tiukka, mutta välillä myös lämmin mustalaisnainen.  Yksi Memesan ehkä tärkeimmistä ihmisistä, isä Viki, joka joskus pelastaa Memesan äidin komennuksilta. Memesan perheeseen kuuluvat myös Signe –sisko ja Aleksi –veli, jotka ovat molemmat häntä vanhempia ja kirjan edetessä perheenlisäykset Tihkusilmä ja Allan. Memesalla on vielä yksi isoveli, perheestä hieman erkaantunut äkkipikainen Ranssi, joka palaa takaisin kotiin asumaan vähäksi aikaa.

Grönlundin perhe asuu keskellä mustalaisyhteisöä, josta annetaan kirjassa aikalailla ankea kuva. Ihmisiä ravaa toistensa pienissä asunnoissa jatkuvalla syötöllä, oli kyseessä sitten velkojaan perimään tullut toinen mustalainen tai viinanostoaikeissa oleva valkolainen. Vain hyväosaiset kulkevat autoilla, muutoin asioille mennään hevoskyydillä. Kirjan edetessä perhe muuttaa edellistä asuinpaikkaansa hieman rauhallisempaan ja parempaan taloon, hieman syrjempään mustalaisten ydinalueesta. Elämää mustalaisyhteisössä kuvataan rankalla kädellä. Tappeluita syntyy milloin mistäkin ja kuten kirjassa kuvataan: ”Kuolema kuolemasta, eikä sovitusta tunneta. Surmaajan ja uhrin suvut astuvat mukaan kuvaan ja kosto laajenee sukujen väliseksi sodaksi.” Mustalaiset hoitavat siis asiat itse, poliisia on turha sotkea mukaan kuvioihin.

Kirja alkaa kuvailusta, jossa Memesan saa puhelun sisareltaan, joka kertoo heidän äitinsä kuolleen. Memesan voidaan tässä vaiheessa olettaa olevan jo vanhempi, sillä hänen hiuksissaan on mustia suortuvia eikä hän enää asu kotona. Alun johdattelemana Memesa alkaa muistella lapsuuttaan ja aloittaa kertomuksensa sanoin: ”Minä kirottu ja siunattu olen syntynyt mustalaistytöksi.” Kirjan juonen kannalta huippukohdaksi voisi ajatella ajan, jolloin alkaa käydä enemmän ilmi Memesan kapinointi mustalaisyhteisöä ja – elämää vastaan, tätä jatkuu toki läpi kirjan. Loppu huipentuu vielä siihen, kun Memesa karkaa junalla Helsinkiin 13 – vuotissyntymäpäivänään.

Kirja eletään kertojan kokemusten, ajatusten ja unien kautta, jolloin kyseessä on selvästi minäkertoja. Tämä johtaa siihen, yhdessä sen kanssa, että kertojana toimii lapsi, ettei kertoja ole luotettavin mahdollinen. Silti onnistutaan antamaan vakuuttava kuva tapahtumien kulusta. Memesa on itse osallinen kaikissa kirjan tapahtumissa, paitsi silloin kun hän kertoo asioita, joita on kuullut muiden kertovan. Kertojan, eli Memesan itsensä osuuksissa on kirjoitettu kirjakielellä, mutta muiden puheenvuoroissa käytetään murretta, joka sävyttää kertomusta ja lisää todentuntuisuutta.

Vaikka kirja on sivumäärältään aika lyhyt, siinä käsitellään silti jopa 8 vuoden mittainen ajanjakso lapsen elämässä. Siksi kirjassa onkin jonkin verran aukkoja ja nopeutuksia, välillä ajan etenemistä ei edes huomaa aivan heti.

Toistuvuutta kirjassa on eräänlainen pelko, ahdistus ja toivo muutoksesta. Tämän voisi linkittää myös kirjan teemaksi, sillä usein kirjan edetessä Memesa antaa lukijan ymmärtää ettei pidä elämästään mustalaisyhteisössä. Tukalan ja ahdistavan hetken tullen hän pakenee turvapaikkaansa vintille.

Runoarvostelu

Itsekseen muuttuva on Kristian Blombergin vuonna 2011 ilmestynyt runoteos. Kustantajana toimi Osuuskunta Poesia.

Kristian Blombergin Itsekseen muuttuva ei ole runokokoelma tavanomaisimmasta päästä. Runouden voidaan kuvitella ikään kuin soljuvan eteenpäin teoksessa, kuten nimi hieman saattaa viitatakin. Kokoelma ei koostu tarkkaan rajatuista aihepiireistä eikä myöskään yksittäisistä runoista, vaan se rytmittyy yhdessä säkeiden ja lauseiden, sanojen ja kuvien, tyhjien sivujen sekä kuvioiden vaikutuksesta.

Itsekseen muuttuva on monipuolinen teos sanan varsinaisessa merkityksessä ja antaapa se välillä myös oikeasti ajattelemisen aihetta. Siitä ei löydy useille runoille perinteikästä soinnillisuutta: ei allitteraatiota kun ei myöskään riimittelyä. Toistoa Kristian Blombergin teoksesta löytyy jonkun verran, mutta niiden yhdistäminen toistoiksi ja yhteyksiksi vaati ainakin omalta osaltani hieman ponnisteluja.

Yhdeksi runokokoelman aiheeksi valikoituu selvästi tallentava teknologia ja sen kehitys sekä kehittymisen vaikutus ihmisiin. Alussa käsitellään aikaa, jolloin teknologiaa ei kunnolla vielä tunnettu: ”Ennen tallentamiseen soveltuvaa teknologiaa äänen kuuleminen merkitsi välitöntä läsnäoloa, poikkeustapauksissa harhaa tai uskonnollistakokemusta.” ja loppua kohden päädytään siihen, miten tallentava teknologia on muokannut ihmisyyttä: ” Yhä useammin erehtyy ihminen luulemaan toisen ihmisen ääntä mekaaniseksi”. Tämän näkyvän ja toistuvan aiheen ohella käsitellään muun muassa luontoa, yksinäisyyttä, jopa historiallisia henkilöitä ja tapahtumia: ”Jorge Luis Borges (1899–1986) sokeutuu, mutta eräässä suorakaiteessa hän tuntuu tarkkailevan kahvilan lasiseinää, johon heijastuu kuva-alan ulkopuolelta puita ja aavistus taivaansinistä.” Löytyypä teoksesta omat runonsa erilaisille geometrisille kuvioille kuten ympyrälle, neliölle ja suoralle.

Omalta kohdaltani Kristian Blombergin runoteos aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, sillä jotkut osat koin todella vaikeiksi ymmärtää kun taas jotkut kohdat antoivat mahdollisuuden oivaltaa asioita. En oikein löytänyt Itsekseen muuttuvasta tarpeeksi yhteneväisyyttä, jolloin vaikutelmasta tuli sekava ja tulkintaan jäi muutamia kysymysmerkkejä, varmasti osansa oli myös haastavilla sanoilla.  Lukukokemustani piristivät muutamat aforismit ja älykkäät lausahdukset: ”Rakkaus täydentää maailmaa toisen ihmisen havainnoilla ja kiinnostuksen kohteilla.” ja ” Hiljaisuus täyttyy äänistä ja ajatuksista.” Pauli Tapion kirjoittamassa Plazan (31.12.2011) arvostelussa on mielestäni hyvin sanottu Kristian Blombergin runoteoksesta: ” Tämän tai tuon oivalluksen tarjottuaan teos itsekin muuttuu, paljastaa uuden kerroksen tulkintamahdollisuuksia. Kuitenkaan ei muuttuminen ole niin vakaata, että se tuntuisi ohjailevalta. Teos on kyllin väljä, rikas ja muistikirjamainen, jotta vaikutelmat loputtomuudesta ja tutkimattomuudesta säilyvät.”

Lauluruno

Oot nuori ja rauhaton sydän

Mul on kaikki mitä sä tarttet

Voisiks mä olla se sulle, se tunne

Vaan oisko se kuitenkaan sitä mitä haluis?

Mietin, miten oikein lähdit mun matkaan

Luulen, en tiedä, vaan tunnen sut, en mä nää tai kuule sust merkkiikään

Ei täältä poistuta selvinpäin. Sen jo lähtiessäni mä näin.

Vain rajana sinä ja minä ja meidän mielikuvitus.

Minä-sinä-runo

Jos sinä olisit koko taivas, olisinko minä vain yksi tähdistä?

Entä jos olisit aurinko, olisinko minä sen säde?

Olisin lumihiutale jos olisit luminen nietos

Sinun ollessasi tunti olisin yksi minuutti

Olisitko sinä suru jos minä olisin kyynel,

sitten minä olisin hymy ja sinä olisit ilo

Kun olen osa sinua, niin olet myös osa minua

Anagrammi nimestä

Sara Diana

Sanomalehtiruno

Upposi jäävuoreen.
Aluksi epätarkkoja arvosteli rajusti,
pelastunut ainoastaan saapuneiden suurin osa.
Joissakin kerrottiin,
toisissa oli tapahtunut,
myös oli ollut.

Haiku

Mennyt ei palaa
mut uutta on tuleva
siihen vaikuta