Runoarvostelu

Itsekseen muuttuva on Kristian Blombergin vuonna 2011 ilmestynyt runoteos. Kustantajana toimi Osuuskunta Poesia.

Kristian Blombergin Itsekseen muuttuva ei ole runokokoelma tavanomaisimmasta päästä. Runouden voidaan kuvitella ikään kuin soljuvan eteenpäin teoksessa, kuten nimi hieman saattaa viitatakin. Kokoelma ei koostu tarkkaan rajatuista aihepiireistä eikä myöskään yksittäisistä runoista, vaan se rytmittyy yhdessä säkeiden ja lauseiden, sanojen ja kuvien, tyhjien sivujen sekä kuvioiden vaikutuksesta.

Itsekseen muuttuva on monipuolinen teos sanan varsinaisessa merkityksessä ja antaapa se välillä myös oikeasti ajattelemisen aihetta. Siitä ei löydy useille runoille perinteikästä soinnillisuutta: ei allitteraatiota kun ei myöskään riimittelyä. Toistoa Kristian Blombergin teoksesta löytyy jonkun verran, mutta niiden yhdistäminen toistoiksi ja yhteyksiksi vaati ainakin omalta osaltani hieman ponnisteluja.

Yhdeksi runokokoelman aiheeksi valikoituu selvästi tallentava teknologia ja sen kehitys sekä kehittymisen vaikutus ihmisiin. Alussa käsitellään aikaa, jolloin teknologiaa ei kunnolla vielä tunnettu: ”Ennen tallentamiseen soveltuvaa teknologiaa äänen kuuleminen merkitsi välitöntä läsnäoloa, poikkeustapauksissa harhaa tai uskonnollistakokemusta.” ja loppua kohden päädytään siihen, miten tallentava teknologia on muokannut ihmisyyttä: ” Yhä useammin erehtyy ihminen luulemaan toisen ihmisen ääntä mekaaniseksi”. Tämän näkyvän ja toistuvan aiheen ohella käsitellään muun muassa luontoa, yksinäisyyttä, jopa historiallisia henkilöitä ja tapahtumia: ”Jorge Luis Borges (1899–1986) sokeutuu, mutta eräässä suorakaiteessa hän tuntuu tarkkailevan kahvilan lasiseinää, johon heijastuu kuva-alan ulkopuolelta puita ja aavistus taivaansinistä.” Löytyypä teoksesta omat runonsa erilaisille geometrisille kuvioille kuten ympyrälle, neliölle ja suoralle.

Omalta kohdaltani Kristian Blombergin runoteos aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, sillä jotkut osat koin todella vaikeiksi ymmärtää kun taas jotkut kohdat antoivat mahdollisuuden oivaltaa asioita. En oikein löytänyt Itsekseen muuttuvasta tarpeeksi yhteneväisyyttä, jolloin vaikutelmasta tuli sekava ja tulkintaan jäi muutamia kysymysmerkkejä, varmasti osansa oli myös haastavilla sanoilla.  Lukukokemustani piristivät muutamat aforismit ja älykkäät lausahdukset: ”Rakkaus täydentää maailmaa toisen ihmisen havainnoilla ja kiinnostuksen kohteilla.” ja ” Hiljaisuus täyttyy äänistä ja ajatuksista.” Pauli Tapion kirjoittamassa Plazan (31.12.2011) arvostelussa on mielestäni hyvin sanottu Kristian Blombergin runoteoksesta: ” Tämän tai tuon oivalluksen tarjottuaan teos itsekin muuttuu, paljastaa uuden kerroksen tulkintamahdollisuuksia. Kuitenkaan ei muuttuminen ole niin vakaata, että se tuntuisi ohjailevalta. Teos on kyllin väljä, rikas ja muistikirjamainen, jotta vaikutelmat loputtomuudesta ja tutkimattomuudesta säilyvät.”